KDramat

Tällä foorumilla voit keskustella Korean kulttuurista.

KDramat

ViestiKirjoittaja Yufina » 28.10.2008 18:58

Päätimpä nyt sitten tehdä KDramoista oman aiheen, kun elokuvistakin sellainen oli tehty...

Kuvittelisin, että monikaan teistä ei ole tainut katsoa KDramoja?

Itse olen katsonut Full House sarjaa, joka taitaa olla myös yksi korean suosituimmista Dramoista. Tosin sarjaa en ole vielä ihan saanut loppuun asti katsottua, mutta silti aivan loistava. Itseasiassa tuo sai lopullisen kiinnostuksen korean kieleen ;]. Tuota sarjaa kun katsoo, niin tulee pakkomielle opiskella koreaa xD. Olen tuota myös monille suositellut ja kaikki ovat sitä pitäneet erittäin loistavana.
EDIT: Tuossa sarjassa on muuten aivan loistavat musiikit ^_^

Kuvittelin, että youtubesta olisi löytynyt ko. sarjaa, mutta en ainakaan pikaisella katsomisella löytänyt :S

Täällä lisätietoa sarjasta: http://wiki.d-addicts.com/Full_House
Aivan loistava asia drama wiki!

Muita KDramoja en ole vielä kerinnyt katosa. Tarkoitus kyllä olisi. Tarvisi vain saada enemmän aikaa ja motivaatiota. Niitä kun tuntuu löytyvän aika hyviäkin sarjoja, mitä arvosteluja olen eri sarjoista lukenut.

Täällä voi keskustella kaikista KDramoista.

Ps. Google is your friend ;]
雨降りで隠れても太陽はそこにあるはず。
Yufina
 
Viestit: 617
Liittynyt: 17.08.2006 15:02
Paikkakunta: Rauma

ViestiKirjoittaja LauraLee » 28.10.2008 20:37

No joo, leffojen ja K-draamojen kautta kiinnostuin itsekin opiskelemaan kieltä. Ja onhan noita draamoja tullut katsottua... paljon. Varoituksen sana: Niihin jää koukkuun. Pahasti.

Voisin omalta osaltani suositella 1st Shop of Coffee Prince -sarjaa, joka oli ensimmäinen, jonka itse katsoin. Se on oikein hyvä esimerkki hyvästä K-draamasta. Full Housen olen myös nähnyt, ja vaikka se on hyvä, ei kuitenkaan parhaasta päästä. Coffee Prince on suhteellisen uusi (vuodelta 2007). Muita Koreassa huippusuosion saaneita sarjoja ovat Coffee Princen ja Full Housen lisäksi mm. Delightful Girl Choon-Hyang ja My Girl. Voisin jatkaa listaa, vaikka kuinka pitkälle, mutta nämä riittäköön näin aluksi. Paitsi, että on ihan pakko mainita vielä My Lovely Kim Sam Soon (tai My Name is Kim Sam Soon) vuodelta 2005, joka kuuluu myös mun lemppareihin. Sitä vaan ei oikein tahdo löytää mistään. Kaikki edellä mainitut ovat romanttisia komedioita, mutta muitakin sarjoja löytyy. Ja sivu, johon ystävälliset sielut ovat keränneet englanniksi tekstitettyjä sarjoja on:

www.mysoju.com

Keskimäärin K-draamat ovat 16-17 jakson mittaisia (tunnin tai runsaan tunnin mittaisia jaksoja), mikä on ihan hyvä, koska tarina joskus loppuu (eikä jatku ja jatku niinkuin monet amerikkalaiset sarjat). Tosin kyllä K-draamoihinkin saa aikaa kulumaan... Niitä kun on tehty niin paljon. Ja Dramawiki on tosiaankin aika hyvä sivusto, kuten myös HanCinema, josta löytyy tietoa sekä leffoista että draamoista.

Ja jos oikeasti ette halua addiktiksi, niin kannattaa miettiä kaksi kertaa, ennen kuin aloittaa sarjojen katselun. Tästä ei parane kauhean nopeasti. Ainakaan mun tapauksessa. Mutta multa saa kyllä suosituksia hyvistä sarjoista, jos kiinnostaa. Olen oikeesti kattonut niitä AIVAN LIIKAA, joten perspektiiviä löytyy.
LauraLee
 
Viestit: 45
Liittynyt: 10.10.2008 20:31
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Yufina » 28.10.2008 22:13

LauraLee kirjoitti:Keskimäärin K-draamat ovat 16-17 jakson mittaisia (tunnin tai runsaan tunnin mittaisia jaksoja), mikä on ihan hyvä, koska tarina joskus loppuu (eikä jatku ja jatku niinkuin monet amerikkalaiset sarjat). Tosin kyllä K-draamoihinkin saa aikaa kulumaan... Niitä kun on tehty niin paljon. Ja Dramawiki on tosiaankin aika hyvä sivusto, kuten myös HanCinema, josta löytyy tietoa sekä leffoista että draamoista.

Ja jos oikeasti ette halua addiktiksi, niin kannattaa miettiä kaksi kertaa, ennen kuin aloittaa sarjojen katselun. Tästä ei parane kauhean nopeasti. Ainakaan mun tapauksessa. Mutta multa saa kyllä suosituksia hyvistä sarjoista, jos kiinnostaa. Olen oikeesti kattonut niitä AIVAN LIIKAA, joten perspektiiviä löytyy.


Tuo on onneksi hyvä, että sarjat eivät kestä ikuisuuksia vaan loppuvat OIKEASTI joskus ^^. Tosin joskus tuo tunnin ja vähän ylikin mittainen jakso saattaa tuntua pitkästyttävältä.

Yep. Noihin jää todella helposti koukkuun, josta on vaikea päästä pois. Itsellä enemmän kokemusta Jdramoista ;]

Kiitos tuosta sivusta. Mitä itse äkkiä katsoin, niin siellä näyttää olevan paljon youtubeen vast. linkkeja joka jaksoon O_o. No kait sekin joillekin riittää. Itse kyllä hankin jaksot kunnon laatuisina... Josta löytyy myös loistava foorumi, mutta kun sivut nyt ovat vähän siellä rajamailla (tiedä sitten missä oikeasti laittomuuden raja menee tai onko se sitten tämän sivun vastaista), niin taitaa parempi olla pistämättä linkkiä tänne.
雨降りで隠れても太陽はそこにあるはず。
Yufina
 
Viestit: 617
Liittynyt: 17.08.2006 15:02
Paikkakunta: Rauma

ViestiKirjoittaja heejin » 29.10.2008 14:57

Itse olen katsellut aika paljonkin k-dramaa, mutta nykyään katselen enemmän korealaisia variety show'ta, esimerkiksi X-man, Golden Fishery, Love Letter, Mystery 6, Explorers of the human body, Infinite Challenge, Star King, Star Golden Bell, Vitamin jne :)

Ensimmäisen korealaisen draaman katsoin kun olin 6. luokalla XD Ja se taisi olla Full House jos oikeen muistan. Sen jälkeen on tullut katsottua mm. My Girl, Delightful girl Choon-Hyang, Goong, Goong S, Strongest Chil Woo, My name's Kim Sam Soon, Hong Gil Dong, Iljimae, Jumong, 1% of Anything, The Snow Queen ja Fantasy Couple :)

Kuka täällä tykkää historiallisista korealaisista draamoista? :D
Avatar
heejin
 
Viestit: 34
Liittynyt: 28.10.2008 20:59

ViestiKirjoittaja LauraLee » 30.10.2008 09:40

Yufina kirjoitti:Tuo on onneksi hyvä, että sarjat eivät kestä ikuisuuksia vaan loppuvat OIKEASTI joskus ^^. Tosin joskus tuo tunnin ja vähän ylikin mittainen jakso saattaa tuntua pitkästyttävältä.


Joo, ja monesti k-draamojen ongelmana on se, että ne on tehty sen verran huonosti (ei aina), että ne alkaa jossain vaiheessa toistaa itseään. Sillon pärjäisi vähemmälläkin määrällä jaksoja, tai ainakin lyhyemmillä jaksoilla. Onhan niitä sitten sellasiakin sarjoja, jossa on jaksoja jopa enemmänkin, eikä se ole paha asia. Näin esim Dal Ja's Spring, jossa on muistaakseni 22 jaksoa. Ja Hong Gil Dong taas jatkui muutaman jakson liikaa (24 jaksoa), mikä vähän vesitti koko sarjan ideaa mun mielestä.

Mä en kauheasti historiallisia draamoja ole katsonut, lähinnä sellaisia fusion sageukeja. Siis sageuk on perinteinen historiallinen sarja (esim. Jumong) ja fusion sageuk on sellainen joka yhdistyy historialliseen jotain muuta, esim. moderneja piirteitä ja huumoria (Hong Gil Dong, Legend of Hyang Dan). Itse pidän lähinnä näistä jälkimmäisistä, joten en ole edes ryhtynyt katsomaan vakavampia.
LauraLee
 
Viestit: 45
Liittynyt: 10.10.2008 20:31
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja LauraLee » 09.11.2008 22:46

Viime viikkoina olen vähän pitänyt taukoa K-draamoista, lähinnä siksi, etten ole löytänyt mitään uutta sarjaa, jota alkaa katsoa. Mulla menee vähän kausittain aina nää jutut. Välillä katon vaan draamoja, sitten vaihdan ihan Suomen telkasta tuleviin tv-sarjoihin, jota olen tallentanut digiboksille tuntikausia. Sitten katon leffoja ihan hulluna (nyt on siis ollut tämä kausi, mun sadat DVD:t on ollut ihan tyhjänpanttina pitkään, joten piti vähän armahtaa niitä).

Nyt taas tuntuu, että vois alottaa jonkun k-draaman, ja oonkin silmäillyt MySojun listoja ja Dramawikin juonilyhennelmiä. Se on aika usein sattumankauppaa sattuuko eteen hyvä sarja, vai sellanen, jota ei paria jaksoa kauempaa jaksa katsoa. Mulla on kyllä lista sellasia sarjoja, joita voisi alkaa katsoa, mutta ei vaan ole ollut oikea mielentila (Evasive Enquiry Agency, Flowers for My Life ja Strongest Chil-Woo, kaikissa mulle ihan tuttuja, ja mieluisia näyttelijöitä). Mutta mutta, we'll see.
LauraLee
 
Viestit: 45
Liittynyt: 10.10.2008 20:31
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja LauraLee » 04.03.2010 17:58

No olikin pitkä pätkä, kun en k-draamoja paljon ettinyt katsella. Nyt onkin sitten otettu vahinkoa takaisin ihan urakalla jo viime vuoden lopulta lähtien. Täytyy myöntää, että viime vuosi oli kdrama-rintamalla vähän heikko, eikä kovin moni sarja jaksanut kiinnittää mun huomiota tarpeeksi.

Oli viime vuonna pari ihan huippusarjaakin, esim. trilleri Story of a Man ja sageuk-draama (historiallinen) Return of Iljimae, joka on mun ehdoton suosikki vuoden 2009 tarjonnasta. Return of Iljimae on aivan upeesti kuvattu kertomus korealaisesta köyhien puolustajasta Iljimaesta. Juoni on sujuva, kirjotus hyvää ja näyttelijänsuoritukset osu nappiin. Suosittelen lämpimästi. Mahtu viime vuonna mukaan pari romanttista komediaa, joista paras oli You're Beatiful, joka on ns. trendisarja ja pääosin suunnattu nuorisolle. Se oli kuitenkin hauska ja sen päähenkilöt oli symppiksiä, joten meni se tälläselle vähän vanhemmallekin.

Tämä vuosi onkin alkanut sitten paremmin. Tällä hetkellä pyörii Koreassa peräti neljä sarjaa, joita seuraan samanaikasesti, mukana kolme komediaa ja yks sageuk. Jotkut on parempia kun toiset, mutta kaikki kuitenkin aion kattoa loppuun asti. Komedioita ovat Wish upon a Star/Pick the Stars, Pasta ja The Woman Who Still Wants to Marry. Seuraamani sageuk on näyttävä Chuno eli Slave Hunters. Tuskin saan pitää taukoa draamojen kattelussa senkään jälkeen, kun nämä sarjat loppuu maaliskuun aikana, kun tilalle tulee taas uusia lupaavia sarjoja.

Aikaa vievää tää k-drama-addiktio...
LauraLee
 
Viestit: 45
Liittynyt: 10.10.2008 20:31
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Yodhi » 08.03.2010 12:06

On seuraavanlaisia k-draamoja tullut töllättyä:

Goong (궁)
A Love to Kill (이 죽일놈의 사랑)
Winter Sonata (겨울연가)
Full House (풀하우스)
Autumn Tale (가을동화)

Ja seuraavia kokeiltua, mutta syystä tai toisesta vielä ensimmäiseen jaksoon jääneitä:

Boys Before Flowers (꽃보다 남자)
Fight (맞짱)

Omasta mielestäni ehdottomasti paras toistaiseksi on ollut "A Love to Kill", joka on hivenen vakavampi, toiminnallisempi ja koskettavampi kuin nuo muut (ja onhan siinä se 비 :P). Full House ja Goong menevät ehkä komediallisesta draamasta, mutta molempia - samoin kuin kaikkia muitakin k-draamoja itse asiassa - riivaa suunnaton itsensä toistaminen ja sarjat olisi voinut helposti saattaa päätökseen jo kymmenen jakson jälkeen. Winter Sonata sekä vielä vaiheessa oleva Autumn Tale ovat tuskallisen hidastempoista ja kliseistä melodraamaa, joka ainakin allekirjoittaneessa herättää ranteenviiltelyhaluja lähes joka katselukerralla. Viime aikojen suosituin draama Boys Before Flowers on ehdotonta teinikomediadraamaa ja vaaleanpunaista söpistelyä, mutta itselläni loppui kärsivällisyys päähenkilön idioottimaisuuteen jo ensimmäisessä jaksossa. Fight on vaiheessa sen takia, että aloimme kämppiksen kanssa töllätä juurikin tuota Autumn Talea. Fightissä olisi toiminnallisena nuorten miesten draamana ehkä potentiaalia, mutta ensimmäisen jakson perusteella päähenkilö on jälleen kerran idiootti...

Korealaisten draamojen sekä viehätyksenä että kompastuskivenä on kulttuurin konfutselainen tausta, jonka takia draamat kuvaavat ylisiveitä ja vanhempiaan liiallisesti kunnioittavia hahmoja, joiden katsominen alkaa verellä, seksillä ja huumeilla mässäilevillä amerikkalaisilla draamoilla pilatuista länkkäreistä usein nopeasti tuntua puisevalta ja pitkäpiimäiseltä. Täydellisen parin ensisuudelma tapahtuu ehkä kahdennessakymmenennessä jaksossa (joka muuten sitten pitää merkitä K15:ksi moisen irstailun takia), hahmot ovat lapsellisia ja tottelevat vanhempiaan äärimmäisyyksiin asti, naiset puhuvat kohteliaasti miehille, jotka kohtelevat heitä kuin lumppuja... :roll: Listaa on helppo jatkaa kaikilla konfutselaisuuteen liittyvillä piirteillä, jotka alkavat kyllä tökkiä pahasti jo muutaman sarjan jälkeen. Korealaiset sarjat ovat viihdyttäviä ja jopa raikkaita erilaisuudessaan, mutta alkavat hyvin pikaisesti toistaa itseään ja toisiaan ja herättää ärsytystä kaikessa konservatiivisuudessaan ja lapsellisuudessaan.

Silti niitä on pakko katsoa. :D
Yodhi
 
Viestit: 4
Liittynyt: 08.03.2010 10:48
Paikkakunta: Soul

ViestiKirjoittaja tyralyon » 29.04.2010 18:42

Viime päivinä oon kattonut You're Beautifulia. Ihan loistava, kannattaa kattoo! :D IRIS:tä oon kans kattonut muutaman jakson, hyvä sekin.
Avatar
tyralyon
 
Viestit: 12
Liittynyt: 12.09.2009 18:15


Paluu Korean kulttuuri - 한국의 문화

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa