Japanin opiskelun kannattavuus (kandi, maisteri)

Keskustelua japanin kielestä: kielioppi, sanasto, kanjit ja kaikki muu kieleen liittyvä siis tänne.

Valvoja: Belorfyn

Japanin opiskelun kannattavuus (kandi, maisteri)

ViestiKirjoittaja Saxonvoter » 26.06.2015 22:15

Heips.

Olen harkitsemassa japanologian kandiohjelman aloittamista Vaasassa tänä syksynä (varmistusta opiskelupaikasta ei vielä ole). Vaihtoehtoisesti voisin opiskella englantia Jyväskylässä, jonne olen saanut jo varmistuksen (Jyväskylässä on myös 6 japanin kielen sivuainekurssia). Japanin kieli on sinänsä tuttu anime- ja draamaharrastuksien kautta, ja olen myös joskus opiskellut sen alkeita. En ole kuitenkaan päässyt kauhean pitkälle, sillä edelliset koulut ovat vieneet aikaa (jonka takia Japani sivuaineena ei miellytä). En ole oikein löytänyt alaa mitä haluaisin opiskella, joten olen tavallaan roikkunut kaksi vuotta lukion jälkeen, kahden eri alan koulutuksessa (joista viimeinen kansanopiston kautta).

Jos saisin nyt tietää että minut on valittu opiskelemaan japania, ja pitäisi päättää japanin ja englannin välillä, niin kiinnostus vetäisi vahvasti opiskelemaan japania. Tuntuu, että jos opiskelisin englantia, niin siitä puuttuisi sekä haaste, että mieluisat tulevaisuudensuunnitelmat (aika monet päätyvät opettajiksi, mitä yritän välttää).

Minua kiinnostaisi tietää kuinka monella ihmisellä täällä on oikeasti jonkinlaiset paperit japanin kielessä. Minkä tason paperit sinulla on (kandi, maisteri ym.)? Missä opiskelit? Onko aineesi pelkästään japanin kieli ja kulttuuri, vai opiskelitko esim. Itä-Aasian tutkimusta tms? Oletko saanut pelkästään papereiden avulla töitä, jos olet, niin millaisia?

Entäs ne joilla ei ole virallisia papereita? Oletteko hyödyntäneet japanin kieltä työelämässä?

Entä onko kenelläkään mitään elämänviisauksia joiden avulla osaisin päättää kumman kielen valitsen?
Avatar
Saxonvoter
 
Viestit: 3
Liittynyt: 26.06.2015 21:48
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Japanin opiskelun kannattavuus (kandi, maisteri)

ViestiKirjoittaja Flarona » 15.07.2015 12:37

Ei kandia, ei maisteriakaan, sillä pääaineeni on toinen.

Englantia opiskellaan kaikkialla, japania harvassa paikassa. Toisaalta taas englantia tarvitaan usein monessa paikassa, kun taas japania harvassa.
Jos et halua englannin opettajaksi tai kääntäjäksi, niin voit valita sivuaineesi viisaammin joltain käytännön alalta (ei humanistiselta, vaan esim. kauppatieteistä). Samaa voi sanoa japanistakin! Eihän niissä ole muuta eroa kuin että Japani on kauempana ja Britit lähempänä. Opintoja ajatellen voin sanoa, että Britteihin on kuulemma hyvin vaikea päästä kieliharjoitteluun muuten kuin omakustanteisesti, koska se on kansainvälisesti niin suosittu.

En tiedä mitään noiden yliopistojen japaninkurssien tasosta tai vaikeustasosta.
En kerro, millaista japaniin liittyvää työtä olen tehnyt, mutta sen sanon, että sen saamiseen vaikutti enemmän kielitaito, kokemus ja suhteet kuin paperit, koska niitä ei silloin oikein ollut näytettäväksi asti.
Terveee, zebra naapuri.
Avatar
Flarona
 
Viestit: 454
Liittynyt: 15.11.2007 17:35
Paikkakunta: Itä 東

Re: Japanin opiskelun kannattavuus (kandi, maisteri)

ViestiKirjoittaja Jared » 15.07.2015 16:51

Saxonvoter kirjoitti:
Entä onko kenelläkään mitään elämänviisauksia joiden avulla osaisin päättää kumman kielen valitsen?


http://www.entrepreneurs-journey.com/40 ... ew-part-3/

Focus on developing an accurate model of reality.
Once you understand reality accurately enough, your purpose will become clear.
私は自分の人生の船長であり、自分の運命の主だ!
Jared
 
Viestit: 195
Liittynyt: 27.09.2010 04:54
Paikkakunta: Laniakea Supercluster

Re: Japanin opiskelun kannattavuus (kandi, maisteri)

ViestiKirjoittaja Silja » 17.07.2015 19:01

Saxonvoter kirjoitti:Entä onko kenelläkään mitään elämänviisauksia joiden avulla osaisin päättää kumman kielen valitsen?
Tähän on aika vaikea kommentoida, kun et vielä tiedä mikä ala sinua loppujen lopuksi kiinnostaa ja miksi haluat ”tulla isona”.

Jokaisella ihmisellä on oma mielipiteensä siitä pitääkö opiskella ja yrittää saada ammatikseen oma intohimo/kiinnostuksen kohde vai pitääkö ajatella rationaalisesti, mistä saa parhaan hyödyn (parhaat työllistymisnäkymät, paras palkka ym.). Ne, jotka kannattavat intohimonkohdetta ammatiksi, perustelevat kantansa yleensä jotakuinkin niin, että elämä on parempaa, kun joka päivä menee intoa puhkuen töihin, eikä mielenkiinnoton työ vie elämäniloa. Töissä kun vietetään suurin osa elämästä, niin siitä pitää voida nauttia! Ja vaikka palkka olisi pienempi kuin jostain muusta mahdollisesta ammatista, niin se ei haittaa, koska työnteosta nauttii niin kovasti.

Rationaalisemman näkemyksen kannattajat taas käyttävät vastakkaista argumenttia: syödä meistä täytyy jokaisen, ja jos intohimo ei leipää pöytään, niin sitten pitää keksiä jotain tuottoisempaa. Rationalistit usein myös huomauttavat, että entä jos se innostus alkaakin heiketä, kun joutuu joka päivä pusertamaan väkisin harrasteensa parissa. Innostus laantuu kun virkistävästä ajanvietteestä tulee pakollista pusertamista.

Oma näkemykseni on jotain tuolta väliltä: työnteosta pitää pystyä nauttimaan, mutta toisaalta jos on tiedossa, että maailman mielenkiintoisimmalla koulutuksella valmistuu suoraan kortistoon loppuelämäkseen, niin en sitä kyllä suosita valitsemaan. Ja, se miten paljon mistäkin työstä nauttii, riippuu myös todella paljon omasta itsestä: Minä olen nuorempana tykännyt olla ”paskaduunissa” kaupan kassalla, kun asiakkaiden palvelu ja heidän kanssaan juttelu oli mukavaa. Ja yllättäen minulla olikin aina vain niitä kivoja asiakkaita. Eli myönteinen asenne näkyi myös ulospäin. Nykyinen työpaikkakaan ei ole ikinä ollut minulle mikään unelma, mutta jokaisesta näiden vuosien aikana tekemästäni työtehtävästä olen löytänyt paljon sellaisia puolia, joiden tekemisestä nautin kovasti ja joissa voin toteuttaa jotain kiinnostuksen kohteistani.

Jos nimenomaan japaninkieli kiinnostaa, niin kannattaa miettiä tätä: Jyväskylässä voit opiskella japanin kieltä 26 opintopistettä + 4 opintopistettä Japanin perinteistä kulttuuria (kulttuurin tuntemus on tarpeellista myös kielen ymmärtämisen kannalta). Vaasassa opiskelet 120 opintopistettä, eli kaksi kolmannesta koko kandin tutkinnosta, pelkkää japania ja siihen päälle vielä Japanin kulttuuria, yhteiskuntaa, historiaa ym. Jos siis japanin kieli on juuri se juttu, niin sitten ehdottomasti Vaasaan.

Se, mitä kielitaidollasi sitten teet, riippuu täysin sinusta itsestäsi ja muusta osaamisestasi ja/tai mielenkiinnokohteistasi. Näin äkkiseltään japaniin liittyen tulee mieleen seuraavia uramahdollisuuksia: opettaja (vaatii lisäopintoja pelkän kandin lisäksi), kääntäjä (vaatii lisäopintoja pelkän kandin lisäksi), tulkki (vaatii lisäopintoja pelkän kandin lisäksi), tutkija (vaatii lisäopintoja pelkän kandin lisäksi), jotain matkailuun ja turismiin liittyvää (vaatinee mahdollisesti lisäopintoja), jotain kulttuuriin liittyvää (musiikki ja design ovat ainakin aloja, joilla Suomella ja Japanilla on paljon yhteistyötä), sosiaaliala (Suomella ja Japanilla sama ”ongelma” ikääntyvän väestön kanssa, joten vanhustenhoitoon liittyviä yhteisiä malleja ja keksintöjä tullaan varmasti näkemään yhä enemmän), teknologia, kauppa (en osaa tosin sanoa millä aloilla Suomi ja Japani tekevät erityisesti kauppaa, Finprossa tietävät varmaan paremmin). Eikä sitä tietenkään tarvitse pysyä Suomessa vaan voi lähteä jonnekin muuallekin töihin.

Sanoit toki, ettei opettajan ura kiinnosta, mutta lisäsin sen silti tuohon listalle. Klassikkohan on se, että luennoitsija kysyy ensimmäisellä luennolla tyyliin uusilta suomenkielen opiskelijoista, että kuinka monesta teistä tulee opettajia. Yksi käsi nousee koko ryhmästä. Siihen luennoitsija: ”Eli kaikista muista teistä tulee opettajia, paitsi tuosta yhdestä, joka nosti kätensä. Hänestä tulee tutkija”. ;)

Sinä olet vielä nuori ja jos vain mahdollista, niin kokeile erilaisia asioita ennen kuin jumahdat johonkin tiettyyn (työ)paikkaan, josta et kuitenkaan ole ihan varma. Tämä siis siitä huolimatta, että joka suunnalta toitotetaan, että pitäisi valmistua koulusta aina vaan nopeammin ja nopeammin ja alkaa maksaa veroja (minusta täyttä typerehtimistä, koska yliopisto-opintojen yksi tarkoitus on synnyttää myös tietynlaista henkistä kypsyyttä, joka syntyy vain kun saa ajan kanssa pohdiskella asioista, eikä pyyhältää tentistä tenttiin ”hauki on kala” -metodilla). Minusta Suomessa työpaikoilla tuijotetaan työhönotossa ylipäänsä liian tiukasti sitä, mitä olet opiskellut, mutta ei sitä mitä osaat ja erityisesti mihin sinussa on potentiaalia. Siis jos vaikka humanisti hakee pankkiin töihin, niin ei varmana pääse, jollei tee todella suurta vaikutusta haastattelussa. Mutta kun ei siellä koulussa opetata juuri niitä tietyn firman toimintatapoja ja käytänteitä, vaan perustaitoja, joiden päälle rakennetaan ammatillinen osaaminen. Muualla maailmassa on vapaampaa.

Minulla on lukiosta lähemmäs 15 vuotta, mutta olen silti näin kypsemmällä iällä lähdössä opiskelemaan Japanin tutkimusta. Suuntana on tämän vuoden lokakuussa Hokkaidon yliopisto Sapporossa, josta valmistun humanististen tieteiden kandidaatiksi neljässä ja puolessa vuodessa. Pääaineeksi valitsen mitä varmemmin Japanin yhteiskunnan ja poliittisen talouden, joten sivuaineeksi jää Japanin kulttuuri ja historia. Ja ei, minulla ei ole harmainta haisuakaan mitä aion tehdä sen jälkeen. Maisterin opinnot kiinnostaa, erityisesti SOAS:iin jos pääsisi, mutta mistä rahat... Toisaalta voisin taas tehdä pari vuotta töitä välissä, vaikkapa Japanissa, ja yrittää säästää kaiken mikä irtoaa.

Takanani minulla on jo yksi alempi korkeakoulututkinto: valmistuin tradenomiksi 2008 ja olen ollut siitä lähtien työelämässä mukana. Tradenomiksi lähdin opiskelemaan, kun totesin lukion jälkeisinä välivuosina, että ei kiitos, en halua jäädä kaupan kassaksi loppuelämäkseni, mutta toisaalta en tiennyt mikä ala kiinnostaa. Ajattelin, että liiketaloudentutkinto on yleishyödyllinen työelämässä. Pankkiin ajauduin töihin ihan vahingossa ja sinne sitten jumahdin yhdeksäksi vuodeksi (tein pankissa töitä yli vuoden täysipäiväisesti ennen kuin valmistuin). En siis ole ollut kovin suunnitelmallinen urani kanssa aikaisemminkaan. Luotan siihen, että hyville ja pystyville tyypeille löytyy erilaisia mahdollisuuksia aina.

Japanin taidosta ei oikeastaan ole ollut minkäänlaista hyötyä nykyisessä työssäni, paitsi muutamassa kansainvälisissä kokouksessa olen päässyt vaihtamaan pari sanaa japanilaisten kanssa. Jos jotain hyötyä pitää keksiä, niin se on ollut hyvä small talkin aihe, ja on selkeästi ollut sellainen asia, josta olen jäänyt ihmisten mieliin. :)
Avatar
Silja
Ylläpitäjä
 
Viestit: 897
Liittynyt: 13.08.2006 20:39
Paikkakunta: 札幌市/Sapporo

Re: Japanin opiskelun kannattavuus (kandi, maisteri)

ViestiKirjoittaja Saxonvoter » 22.09.2015 16:25

Kiitos vastauksista!

Nyt kävi kuitenkin niin, etten päässyt valitsemaan. Jostakin syystä tuo Vaasan japanin kurssi on peruttu tälle vuodelle, joten oli pakko tulla tänne Jyväskylään, kun en halunnut lorvia vanhempien nurkissa taas yhtä vuotta... :'D

Aloitan japanin sivuaineopinnot tällä viikolla. Olen viihtynyt Jyväskylässä, mutta aion silti pitää silmällä tuota Vaasan tilannetta. Jos koulu on vielä parin vuoden päästä (tai esim ensi vuonna) pystyssä, saatan hakea sinne uudelleen.
Avatar
Saxonvoter
 
Viestit: 3
Liittynyt: 26.06.2015 21:48
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Japanin opiskelun kannattavuus (kandi, maisteri)

ViestiKirjoittaja Saxonvoter » 27.06.2016 18:14

Tilannepäivitys. Anteeksi että postaan peräkkäin!

Eli en ole viihtynyt Englannin kielen opinnoissa, mikä tuli aika selväksi jo viime vuoden loppusyksystä. Hain opiskelemaan kirjallisuutta Jyväskylään sekä tietty japanologiaa uudestaan Vaasaan. Pääsin molempiin. Olen kuitenkin aika lailla (99,5%) päättänyt, että nyt se japanologia vie minut mukanaan. Kämppääkin olen menossa katsomaan Vaasaan jo ylihuomenna. :D

Kiitos vielä avusta, vaikka vastaukset olikin vähän turhia viime kevään tilanteessa, kun japanologian opinnot eivät järjestäytyneetkään. Palasin tänne kuitenkin vielä lukemaan tätä ketjua, kun sain tietää että minut oli hyväksytty opiskelemaan sekä kirjallisuutta että japanologiaa. Kirjallisuus olisi kiva, mutta koska se työllistää sellaisenaan melkeinpä yhtä hyvin (huonosti) kuin japanologia, päätin mennä sen alan mukaan, joka on ollut minulla haaveena kauemmin. Lukeminen ja kirjallisuus ovat kyllä yhä mulle tärkeitä harrastuksia, mutta niitä voin harrastaa muutenkin, kun taas tiedän ettei allekirjoittaneen japanin kielen opiskelu onnistu ilman oikeaa opetusta ja ohjeistusta. Ehkä joskus vielä erikoistun japanilaiseen kirjallisuuteen, ei sitä tiedä.
Avatar
Saxonvoter
 
Viestit: 3
Liittynyt: 26.06.2015 21:48
Paikkakunta: Jyväskylä


Paluu Japanin kieli - 日本語

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron